Mieleeni nousee kaksi erittäin epämiellyttävää asiakaspalvelukokemusta, joista olen asiakkaana joutunut ”kärsimään”. Ensimmäinen tapahtui taloyhtiömme isännöitsijätoimiston kanssa. Asuntokauppojemme takia olen joutunut asioimaan sekä isännöitsijämme että hänen kirjanpitäjänsä kanssa muutamaan otteeseen. Molemmat henkilöt olivat erittäin röyhkeitä, hajamielisiä ja välinpitämättömiä. Myös mieheni on asioinut isännöitsijän kanssa, ja on saanut osakseen töykeää käytöstä ja mm. virheellisiä tietoja taloyhtiöstä. Myös taloyhtiömme puheenjohtaja ja muutama muu asukas talossamme on pettynyt ko. isännöitsijätoimiston toimintaan. Olemmekin ottaneet asiaksemme ehdottaa isännöitsijätoimiston vaihtamista asap. Ei tällainen peli vetele!
Toiseen asiakaspalvelun todelliseen kukkaseen tutustuin eilen. Kyseessä on muuttolaatikoita vuokraava firma. Olin jo edellispäivänä paikkaan soittaessani, saanut puhelimessa sellaisen käsityksen että luuriin vastannut naishenkilö ei ilmiselvästi ollut niitä palvelualttimpia. Yhden sanan vastaukset, tyly puhetyyli ja huokailu eivät ole asioita jotka asiakas välttämättä haluaa kuulla. No mutta, paikka on ihan talomme vieressä ja useimmat muuttolaatikkofirmat sulkevat jo ennen viittä, joten pakon sanelemana hurautin autolla paikalle hakemaan muuttolaatikoita puhelua seuraavana päivänä, eli eilen. Huh heijaa, palveluasenne oli tällä kertaa vieläkin huonompi. Asiakkaana minä sain kysyä kaikkea, mitään ei kerrottu oma-aloitteisesti ja kaikkeen sain –tietenkin- mahdollisimman tylyn ja nyrpeän vastauksen, joustoa ei tunnettu, puhumattakaan hymystä... Kaiken kukkuraksi kotiin päästyäni laatikoita paremmin katsellessani huomasin että osa oli rikki ja likaisia. Kaiken kaikkiaan ala-arvoinen lafka. Ensi kerralla menen Niemelle, vaikka se onkin kauempana ja hankalampaa siten –mutta palvelu on hyvää ;)
Kuvan muodossa terkkuja Ahvenanmereltä.
Mukavaa loppuviikkoa :)
-J*
ps. Pakkauspuuhat ovat kotona jo käynnissä, ja mies painaa vielä kämppää täyttä häkää mahdollisimman valmiiksi. Peukut pystyyn että kaikki olisi suht.koht. ready la-su, kun muutamme!
Vähän samoilla linjoilla myös... Inhottaa jos palvelu on töykeää! Itsekin olen vaatekaupassa töissä ja pyrin aina palvelemaan asiakkaat hyvin vaikka olisi huono päiväkin!
VastaaPoistaHei, Anie! Mukava kuulla, jatka samaan malliin. :)
VastaaPoistaI will! ;)
VastaaPoista